Järjestöjen rahoitus – strategian ja autonomian tasapainoilua
Vaikka talous ei olekaan järjestötoiminnan ensisijainen tavoite, sen strategista merkitystä ei tule vähätell
Järjestö tarvitsee riittäviä taloudellisia resursseja, jotta sen toiminta olisi vaikuttavaa ja kestävää. Rahaa tarvitaan esimerkiksi tilavuokriin, palveluihin, markkinointiin, tapahtumien järjestämiseen sekä ennen kaikkea henkilöstön palkkoihin.
Rahoituksen lähteellä on aina myös ohjaava vaikutus järjestön toimintaan. Julkisilla rahoittajilla, kuten valtiolla, hyvinvointialueilla ja kunnilla, on yleensä selkeät tavoitteet ja ehdot myöntämälleen rahoitukselle. Avustusten käyttöä seurataan tiukasti ja sen toteutumisesta raportoidaan yksityiskohtaisesti. Rahoittajat määrittävät usein myös sen, millaista toimintaa ja ketä toimijoita tuetaan. Siksi järjestöjen on harkittava tarkoin julkikuvaansa, toimintansa sisältöä ja hyväksyttävyyttä rahoittajien näkökulmasta. Myös henkilökohtaisilla suhteilla ja poliittisilla verkostoilla voi olla merkittävä vaikutus rahoituksen saamiseen. Ei ole sattumaa, että monien järjestöjen hallituksissa – usein puheenjohtajina – istuu kansanedustajia tai muita poliittisesti vaikutusvaltaisia henkilöitä.
Viime vuosina julkiset rahoittajat ovat siirtyneet entistä enemmän yleisavustuksista hankerahoitukseen. Tämä antaa rahoittajalle mahdollisuuden kohdentaa avustuksia tarkasti rajattuun toimintaan, mikä kuitenkin kaventaa järjestöjen strategista autonomiaa. Mitä suurempi osuus järjestön budjetista koostuu hankerahoituksesta, sitä rajatummaksi sen strateginen liikkumavara muuttuu.
Merkittävä muutos on ollut järjestöavustusten siirtyminen veikkausvoittovaroista suoraan valtion budjettiin. Tämä on tehnyt järjestöjen rahoituksesta uuden pelinappulan valtiontalouden budjettineuvotteluissa ja altistaa sen entistä selvemmin poliittisten painotusten heilahteluille. Samanlaista vaikutusta on nähtävissä myös kuntien ja hyvinvointialueiden avustuksissa, vaikka niissä virkamiehillä on yleensä suurempi rooli päätöksenteossa.
Yritysyhteistyössä on niin ikään omat ohjausvaikutuksensa. Yrityksiltä saatava tuki liittyy yleensä brändin rakentamiseen, markkinointiin ja vastuullisuuteen. Sponsoroinnilla yritykset ostavat näkyvyyttä järjestön toiminnassa, esimerkiksi pelipaidoissa, verkkosivuilla tai kampanjoissa. Vaikka osa yritysten tuesta on aidosti hyväntekeväisyyttä, suurimpaan osaan liittyy yrityksen hyötyodotus. Mitä merkittävämmästä summasta on kyse, sitä tarkemmin järjestö joutuu tasapainoilemaan oman tarkoituksensa ja yritysten odotusten välillä.
Lahjoitukset tarjoavat järjestöille yleensä eniten toimintavapautta. Julkisen rahoituksen vähetessä järjestöt ovatkin alkaneet panostaa vahvasti yksityishenkilöiden, säätiöiden ja yritysten lahjoitusten keräämiseen. Tämä on lisännyt huomattavasti kilpailua varainhankinnassa, jolloin järjestöt, jotka eivät aiemmin keränneet aktiivisesti lahjoituksia, ovat joutuneet mukaan tähän kilpailuun.
Myös liiketoiminnan merkitys järjestöille on kasvanut. Onnistunut liiketoiminta voi tuottaa merkittäviä lisätuloja yleishyödylliseen toimintaan, mutta sen aloittaminen vaatii pitkäjänteistä panostamista, alkuinvestointeja ja riskien ottamista. Näitä riskejä voi olla vaikea perustella yleishyödyllisen järjestön päättäjille. Lisäksi järjestöiltä puuttuu usein tarvittavaa kaupallista osaamista, mikä voi vaikeuttaa liiketoiminnan kehittämistä.
Taloudellisesti yksinkertaisin vaihtoehto järjestöille on jäseniltä kerättävät jäsenmaksut. Jäsenmaksut ovat osoitus jäsenistön tyytyväisyydestä järjestön toimintaan ja antavat järjestölle käyttöön vapaata rahaa sen ydintoimintaan. Kun julkisen rahoituksen saaminen vaikeutuu, varainhankinnan kilpailu kiristyy ja liiketoiminnan haasteet korostuvat, voi perinteinen jäsenmaksu nousta jälleen houkuttelevaksi ja toimivaksi vaihtoehdoksi.
