”Tullaksesi tehokkaaksi strategiksi sinulta vaaditaan jatkuvaa strategisen ajattelun harjoittamista. Se on päivittäinen taito, ei resurssi, jota voidaan pitää lepotilassa normaaleina aikoina ja ottaa käyttöön hätätilanteessa”, Ohmae toteaa kirjassaan. Ensimmäisen kerran jo vuonna 1982 julkaistusta teoksesta on otettu lukuisia jatkopainoksia, ja suomeksi kirja ilmestyi jo seuraavana vuonna nimellä Strateginen ajattelu: osa japanilaista liikkeenjohtoa (Rastor 1983).

Ohmaen mukaan strateginen ajattelu on joustavaa ja tavallista toiminta-ajattelua pidemmälle kurottavaa näkemyksellisyyttä. Tavoitteena ei ole vain lyhyen tähtäimen suunnitelma, vaan pitkän aikavälin menestysfilosofia—kokonaisvaltainen ajatuskehikko. Strategin tehtävä on yhdistää kilpailun, asiakkaan ja oman organisaation ymmärrys niin, että tuloksena on ylivoimainen suorituskyky eli kilpailuetu. Täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä: jo pienikin etumatka kilpailijoihin voi pitää yrityksen elinvoimaisena.

Pelkäksi tehokkuuden maksimoinniksi Ohmae ei strategiaa silti kavenna. Hän korostaa innovaation merkitystä ja tuo esiin lukuisia esimerkkejä onnistuneista uudistuksista, jotka ovat syntyneet asiakastarpeen syvällisestä ymmärtämisestä ja sen pohjalta tehdystä erilaistumisesta. Näistä ajatuksista nykylukijalle syntyy helposti mielleyhtymä 2000-luvun alun best selleriin Sinisen meren strategia. 

Syntyjään japanilainen Kenichi Ohmae (s. 1943) valmistui yliopistosta vuonna 1970, työskenteli kaksi vuotta Hitachilla suunnitteluinsinöörinä ja siirtyi sen jälkeen McKinseylle liikkeenjohdon konsultiksi. Siellä hän viihtyi yli 20 vuotta, aina vuoteen 1995 saakka. Ei olekaan yllättävää, että hänen ajatuksensa ovat varsin yhteneväisiä länsimaisen strategia-ajattelun kanssa. Ohmaen kirjan strategian perusperiaatteet ovat samoja kuin länsimaisessa liikkeenjohdossa, jonka strategiaa koskevat juuret ulottuvat aina sotateorian klassikoihin, kuten Clausewitziin ja Jominiin.

Teoksen englanninkielinen alaotsikko ”The Art of Japanese Business” onkin ehkä enemmän markkinointikoukku kuin esittelyä aidosti erilaisesta japanilaisesta liikkeenjohdon filosofiasta. Ottaen huomioon 1980-luvun markkinatilanteen—jolloin japanilaiset yritykset rynnivät länsimarkkinoille erinomaisen teknisen laadun ja kilpailukykyisen hinnoittelun turvin—japanilainen liikkeenjohto kiinnosti varmasti länsimaista lukijakuntaa. Kirjan esimerkit keskittyvätkin japanilaisiin suuryrityksiin kuten Sonyyn, Casioon, Matsushitaan, Toyotaan ja Hondaan. Loppupuolella Ohmae käy läpi Japanin teollistumisen taustoja toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta 1980-luvun alkuun, valottaen maan nousua merkittäväksi teollisuusvaltioksi.

Aivan täysin lupaus japanilaisen liikkeenjohdon taidon kuvaamisesta ei jää täyttymättä. Ohmae käsittelee muutamissa kohdin japanilaisen ja länsimaisen liikkeenjohdon kulttuurieroja. Keskeisin ero liittyy suhtautumiseen organisaation rakenteeseen ja johtamiseen. Japanissa (ainakin kirjan ilmestymisen aikaan) ”organisaatio” viittaa ennen kaikkea henkilöstöön, ei niinkään yksiköiden tai vallan hierarkioiden rakentumiseen. Organisaatio on pikemminkin orgaaninen verkosto ihmisiä kuin länsimaissa tuttu sotilasperäinen linjaorganisaatio. Lukijan harmiksi Ohmae ei kuitenkaan syvenny sen enempää tämän seikan merkitykseen strategian kannalta.

Strategia-ajattelun suurimmat kulttuuriset erot näyttäytyvät johtamisnäkökulmissa. Länsimaisessa liikkeenjohdon kirjallisuudessa yrityksen johto on keskeinen toimija, joka määrittelee strategian ja vie sen läpi organisaatiossa. Ohmaen mukaan strategia on ennemmin strategiaan vihkiytyneiden suunnittelijoiden ajatustyötä, johon koko henkilöstö osallistuu jollain tavoin.

Yhtäläisyyksiä länsimaisiin strategian klassikkoihin, kuten Igor Ansoffiin ja Michael Porteriin, löytyy analyysimallien osalta. Ohmae uskoo, että kunkin toimialan menestystä määrittävät tietyt avaintekijät, ja nämä on tunnistettava tarkasti. Ajattelussa on selkeitä kaikuja Ansoffin tuote–markkinamatriisista, ja keskeisten toimialatekijöiden analysointi tuo mieleen Porterin ajatukset.

Aikansa edelläkävijäksi Ohmaen voi nostaa siinä, miten hän näkee strategian joustavana ja – nykypäivän termiä käyttäen – ”ketteränä” kokonaisuutena. Erilaisten vaihtoehtojen jatkuva tunnistaminen sekä niiden hyötyjen ja haittojen punnitseminen mahdollistavat sopeutumisen kaikkiin muutoksiin. Toisin kuin esimerkiksi Ansoffin 1970-luvulla johdattelema strategisen suunnittelun koulukunta tai Porterin 1980-luvun alun geneeriset strategiat ja markkina-asemoitumisen mallit, Ohmae puhuu jatkuvasta mukautumisesta ja strategian adaptoitumisesta. Ohmaen ajatusten aikansa edellä olemista voi peilata siihen, että Suomessa strategian ketteryys nousi vahvemmin esiin vasta 2018 Timo Ritakallion ja Timo Vuoren Elävä strategia -teoksessa.

Strategisen ajattelun Ohmae määrittelee systemaattiseksi ongelmanratkaisuksi. Tästä voi löytää yhtymäkohtia myös länsimaissa lean-ajatteluna tunnettuun japanilaiseen liikkeenjohdon perinteeseen, jonka kulmakiviä ovat esimerkiksi juurisyyanalyysit ja jatkuvan parantamisen periaatteet. Sekä Ohmaen että nykypäivän strategiaguru Richard Rumeltin näkökulmasta strategian keskiössä on ongelman ratkaiseminen. Rumeltin Good Strategy/Bad Strategy -mallissa keskeistä on diagnoosi, jota seuraavat ohjaavat periaatteet ja johdonmukaiset toimet. Ohmae puolestaan paneutuu erittäin yksityiskohtaisesti ongelman pilkkomiseen pienemmiksi osaongelmiksi ja niiden ratkaisemiseen. Ero painotuksissa on siinä, että Rumeltin mukaan strategiassa ratkaisevaa on toteutus, kun taas Ohmae nostaa ensisijaiseksi kirkkaan ja perinpohjaisen ajattelun.

The Mind of the Strategist osoittaa jälleen kerran, että klassikkoteoksissa ajattelu on usein terävämpää kuin monessa uudessa bisneskirjassa. Vaikka esimerkit ovat jo pitkälti historiankirjoitusta, kirjan ajattelua voi silti soveltaa suoraan tämän päivän organisaatioiden strategiatyöhön. Kirjan perusviesti strategisen ajattelun tärkeydestä, erilaistumisesta ja kilpailuedun tavoittelusta sekä strategian kolminaisuudesta ovat edelleen yhtä tuoreita kuin ilmestymishetkellään. Erityisesti nykypäivän hektisessä ja nopeasti muuttuvassa maailmassa Ohmaen näkemykset ovat suorastaan ajankohtaisia: strateginen ajattelu on vaativaa ja aikaa vievää, eikä pikavoittoja tai oikopolkuja ole helppo löytää. Ilman kirkasta ajattelua ei synny menestyvää strategiaa.

Kirjan esittelemät ajatukset strategia-ajattelun oleellisista kulmista ja ajatteluprosessin vaiheista ovat jämäköitä ja soveltamiskelpoisia. Aivan aloittelijalle teos ei välttämättä ole paras mahdollinen johdatus strategian pariin. Kokeneemmalle strategia-ajattelun harjoittajalle, joka pystyy peilaamaan ajatuksia laajemmin liikkeenjohdon strategiaperinnettä ja omia kokemuksiaan vasten, kirja tarjoaa runsaasti oivalluksia strategiasta ja strategisesta ajattelusta. Suomen Strategisen Johtamisen Seuran kirjakerhon arvio on täydet viisi tähteä ja kirja saa vahvan lukusuosituksen jokaiselle strategian ystävälle.